tiistai 7. toukokuuta 2013

"And if you say we'll be alright, I'll follow you into the light."























Vaasan matkan pääprojektina tällä kertaa oli kuva, jollaista en ole vielä koskaan kokeillut, vaikkakin olen saman lajin edustajia paljon ihastellut - levitaatiokuva. Mitään sen kummempaa teemaa kuvalle ei keksitty, vaan päätin keskittyä vaan rauhassa siihen tekniseen suorittamiseen, kun en tiennyt, osaisinko tällaista ylipäätään tehdä. Valitsin tietenkin jokseenkin hankalan asennonkin Heidille (esim. pystyasento hyppäämällä olisi ollut helpompi vaihtoehto), ja taustan päätin kuvata panoraamana (kunnollisen laajiksen puutteen sekä visuaalisen efektin vuoksi), joten jo tässä kokonaisuudessa oli ihan tarpeeksi lankoja pideltävänä. 

Käytännössä kuvan kuvaamiseen ei mennyt varmaan varttiakaan. Kameran ollessa jalustalla kuvasin ensin yläkropasta muutaman erilaisen asennon assarin pidellessä Heidiä jaloista jakkaralla. Sitten kuvattiin alakroppa, minkä jälkeen Heidi pääsi pukemaan vaatteet takaisin päälle, ja minä kuvasin vielä tyhjän taustan, joka koostui lopulta n. 60 ruudusta. Illan vietinkin sitten tiukasti Photoshopin äärellä, jossa parsin ensin taustan kokoon, ja sitten tasomaskien avulla lisäsin Heidin mukaan. 

Tämän ja edellisen postauksen kuvat kuvasin Heidin uudenkarhealla 5D mk II:lla, ja voin muuten kertoa, että "pieni" kalustokateus on virallisesti nyt iskenyt. Onhan se iso ja painava - etenkin Heidin 70-200 2.8 -putken kanssa, jolla kuvasin studiokuvat - mutta ei kai pieni urheilu ole koskaan huono asia..? Ehkä minäkin vielä joskus sellaisen pystyn ostamaan... 

Loppuun vielä pieni BTS-kuvanen: Witchcraft in the making

Edit: Heidi Järvi













Malli: Heidi Järvi
Assari: Jarmo Glader

12 kommenttia:

  1. Toi onnistu niin hyvin <3 Sen lisäksi että se on mystinen niin se on myös kauniin herkkä. Mieletöntä miten joku voi saada noin monesta kuvasta yhden.

    VastaaPoista
  2. Mielettömät sävyt ja miljöö, erittäin onnistunut toteutus kaikinpuolin! Grattis! :)

    VastaaPoista
  3. Upeita, upeita kuvia! <3 ihastuin! :)

    ❤: http://kehvelijehnakas.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Selasin montamonta sivua, kun en voinut lopettaa kesken. Tosi taitavia ja kauniita kuvia, hyvillä ideoilla! Taidan täggää itteni ihan lukijaksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja teretulemast lukijaksi! ^^

      Poista