sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

"Like a sign, like a dream. You're my Amaranthine."




Viimekuussa eräänä kauniina lauantaipäivänä joukko ihmisiä sekä koiria suuntasi autot Tampereen maaseudulle ja marssi louhokselle, jonka voi kenties muistaa näistä kuvista.
Olimme Leenan kanssa jutelleet Facebookin välityksellä jo jonkin aikaa kuvauksista, ja varsinaisen kuvaidean sain muutamaa päivää ennen sovittua ajankohtaa. Sofi heitti ilmoille Madonnan Frozen -videon inspiraatioksi, ja siitä se ajatus sitten lähti pyörimään kuin lumipallo. Kävin ostamassa Ikeasta parit verhot kuvauskankaiksi eikä muuta rekvisiittaa sitten oikeastaan tarvittukaan. 

Onneksemme kuvauspaikalla tuuli sinä päivänä juuri sopivasti. Minulle ei ollut tullut ennen sitä edes mieleen, mitä tekisimme kankailla jos ei olisi tuullut. Leena haltsasi kankaiden kanssa poseeraamisen paremmin kuin loistavasti vaikka hänellä oli kivuliaita silmävaivoja. Näihin kuviin sopi hyvin myös se, että Leena piti silmiä kiinni, joten kuvien kannalta vaivasta ei aiheutunut harmia.  



Kuvat & muokkaus: Milla Kouhia
Malli: Leena Flinck
Assarit: Sanni ja Sofi
+ Severus & Masi

Loppukevennykseksi pari BTS-ruutua. :) 

Severus löysi suojan polttavalta auringolta ja tuulelta.


4 kommenttia:

  1. Ää apua uusia! <3 Puur pian taas kuvailemaan! Toivottavasti ens kerralla en olisi kipuinen.

    VastaaPoista
  2. upea & mielenkiintoinen blogi ! jään seurailemaan. :3

    VastaaPoista