Hyvää huomenta!

Torstaiaamuna Rautian tallin väsyneillä laitumilla.

Hevosten kesä alkoi

...ja koirien kans! :)

Paras lääke ahdistukseen

Eilen pääsi taas ahdistus elämää kohtaan hiipimään pääni sisälleni. Viitisen vuotta olen tässä pähkäillyt, mitä elämälläni tekisin, ja luulin jo ainakin osin päässeeni tästä tunteesta eroon, kun sain työpaikan ja jokseenkin tasaisen ja vakaan elämäntilanteen. Siitä huolimatta, ahdistus käy koputtelemassa aina välillä oven takana. Vaikka tässä jonkinmoinen suunnitelma lähitulevaisuuden varalle onkin, niin silti välillä tuntuu siltä kuin painuisin vain kasaan paineen alla. 

Noh, eilen tuijottelin vuoroin seinää, vuoroin kattoa, ja koitin vaan hengitellä syvään, kunnes keksin, että vieressä inisevä Severus olisi jälleen kerran se paras apu ahdistukseen. Niinpä syntyivät nämä kuvat valotreenin merkeissä. Seposta on tullut hienosti kauko-ohjattava (no, välimatkaa vajaat kaksi metriä..) näissä meidän kotikuvauksissamme. 

Ylempään kuvaan osui juuri oikea ilme, asento ja istumakohta, jotta valot pääsivät osumaan enempivähempi täydellisesti. Tyyppi on tainnut harjoitella peilin edessä...

Alempi kuva oli yksi ensimmäisistä ottamistani kuvista, kun herran tukka oli vielä ihan sähköinen, ja hain valojen paikkoja. Se oli vaan niin surkusuloinen, pieni les miserables -kakara. 

One song, glory...

Find the one song
Before the virus takes hold
Glory, like a sunset
One song to redeem this empty life

- RENT: One Song Glory -

Viimeaikoina olen kärsinyt motivaation puutteesta kuvauksen saralla. Inspiraatiota ja ideoita olisi kyllä, mutta halu kuvata on täysin kateissa. En ole oikeastaan koskaan ennen ollut tällaisessa tilanteessa. Yleensä "kuivat kaudet" ovat johtuneet vain inspiraation puutteesta, ja ovat aina jossain vaiheessa menneet ohi omalla painollaan. Tällä kertaa itsekritiikkini on kasvanut siihen musertavaan pisteeseen, jossa en jaksa enää edes yrittää. Joku jossain tekee kuitenkin kaiken paremmin ja keksii paremmat ideat. 

Olen lopen kyllästynyt siihen, että omat ideani ovat tappavan tylsiä muiden rinnalla. Haluaisin kuvata kuvia, joissa olisi joku idea, ja "juttu" ja teema, mutta lopulta päädyn aina kuvaamaan vaan tylsiä "nätti tyttö seisoo kameran edessä" -kuvia. Vaikka kaikki ainekset tarjoiltaisiin valmiina eteeni, en vaan onnistu kokoamaan niitä mielenkiintoiseksi kuvaksi, vaikka ratkaisu olisi täysin ilmiselvä. Vaikka sen lopulta itsekin keksisin, on joku muu aina ehtinyt ensin.

En tiedä, miten pääsisin eroon tästä iänikuisesta pakkomielteestä vertailla itseäni muihin. Onnistun kehittämään pääni sisällä uskomattoman katkeria ja kateellisia fiiliksiä jopa rakastamiani ihmisiä kohtaan, ja vihaan tätä itsessäni todella paljon. Nämä ihmiset eivät keksi hyviä ideoitaan jotta voisivat tahallaan tallata minua maahan, eivätkä tee mitään muuta kuin vaan kannusta minua eteen päin, ja silti tunnen näin yhä uudestaan ja uudestaan. Onpa minulta jäänyt jopa kuvia tekemättä loppuun asti tämän takia.

Ja todellisuudessa tiedän, että osaan, ja olen muiden kanssa samalla viivalla - ellen jopa parempikin joissain asioissa. Silti rakennan typeriä kilpailuasetelmia pääni sisällä, vaikka tiedän, että teen näin hallaa vain ja ainoastaan itselleni. 

Kai tämä menee ohi niin kuin kaikki muutkin alavireiset kaudet. Toivon ja rukoilen vain, että se tapahtuisi mahdollisimman nopeasti. 

Sitä odotellessa olen ulkoiluttanut kameraani lähinnä koirailumerkeissä, ja saattekin nyt kaiken tämän negatiivisen vuodatuksen lopuksi piristyä hieman koirakuvien parissa. 

Rippikuvia Netalle